Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Sukkalandia

Mustavalkosukat

27.06.2009 - 14:57 / Kategoriat: Sukat, Kehukehu

Nämä ekohenkiset sukat valmistuivat jo aikoja sitten, mutta eivät ole päässeet esille useiden syntymäpäiväsukkien esiinrynnistyksen vuoksi.

Malli 60 s, 3o1n, ranskalainen kantapää, nauhakavennus, raidat 2/2. Koko 38.
Lanka Koko matkalla Drops Fabel (mustavalkoinen), varressa harmaa Opal ja loppumatkalla musta Step Classic
Menekki Yhteensä 62 g
Puikot 2,25 mm KnitPicksit

Näistä en suostu luopumaan! Värit ovat minulle niin mieleiset ja koko sukat niin ekohenkiset kuin olla voi. Sain ympättyä varteen ihan olemattoman pienen nyssäkän Opalia ja muutkin käytetyt langat menivät lähes loppuun.

Ekohenkinen on myös uusi harrastukseni, pyöräily. Sitä harrastaakseen ei tarvitse matkustaa mihinkään, vaan se alkaa aina kotiovelta. Olen ulkoiluttanut keväällä ostamaani pyörää jo yli 600 kilometrin verran. Tulin juuri 69 kilometrin lenkiltä, ja on aivan ihana todeta että vielä yli 3 tunnin polkemisen jälkeenkin on tarmoa jäljellä ihan normaali annos, ellei jopa enemmän. No, pakko on tunnustaa että kävin naapurikaupungissa shoppailemassa ja vielä vähän sen jälkeen pysähdyin kahville ja voileivälle puolimatkassa, joten ihan yhteen syssyyn en tuota matkaa polkenut.

Olen kovasti kehuskellut uusiutuneita muotojani täällä, mutta koska mitään muuta kuin sukkia ei ole valmistunut, todistusaineistoa ei ole ollut nähtävissä. En toki ole missin mitoissa, mutta sangen ylpeänä voin silti esittää kokovartalosukkaposeerauskuvan hikisissä pyräilyvaatteissa.

13 kiloa on tiessään ja energisyys huipussaan! Ja mitkä sukat!

teisa kirjoitti 27.06.2009 - 18:36
Hienot on sukat, niin kuin sinulla aina. Hienoa on myös harrastuksesi ja muodonmuutos. Täältä saisi ajaa aika kauas, että pääsisi naapurikaupunkiin... Olisko se Kemijärvi lähin naapurikaupunki?
Päivi kirjoitti 27.06.2009 - 18:59
Kivat sukat. Tuo tähdelankojen hukkaaminen sukkiin on näppärä juttu. Kovin on virtaviivainen vartalosi.
Itse olen päässyt pyöräilyn alkuun vuosien jälkeen. Saldona kolmen päivän työmatkapyöräilynä vasta 18 km, mutta on tosi mukavaa pitkästä aikaa.
Hepsi kirjoitti 27.06.2009 - 20:39
13 kg - Wau - Onnea! Muistan tuon tunteen vuosien takaa, kun pudotin yli 20 kg. Nyt pitäis taas innostua uudelleen.

ps. Sukat on kauniit!
Katri kirjoitti 27.06.2009 - 21:34
Hitsin paljon olet jo saanut kilsoja pyöräiltyä, onnea kovasti siitä ja tavoitteeseen pääsystä! Itsekin löysin pyöräilyn tänä keväänä uudelleen vuosien tauon jälkeen ja tämän kesän työmatkat ovatkin taittuneet pyöräillen.

Tosi kauniita sukkia olet myös ehtinyt tehdä!
amma kirjoitti 27.06.2009 - 21:38
Onnea muodonmuutokselle!
Hienot on sukatkin!
Tellu-Tellervo kirjoitti 27.06.2009 - 22:38
Minä käyn myös täällä ihastelemassa sinun sukkiasi ja muitakin hienoja töitä.
Kiva kuulla positiivisia uutisia liikuntaharraskuksesta ja kilojen karkaamisesta, tsempaa meitä muitakin :)
Zelda kirjoitti 28.06.2009 - 22:27
Minun vakiosukkablogini - kiitokset siis annista minunkin puolestani. Ihailtavan energinen olet ollut, voit kyllä hyvästä syystä röyhistää rintaasi:)
Tikrunmami kirjoitti 29.06.2009 - 13:13
Onnittelut uusista muodoista, hieno saavutus!

Pitäisi ottaa sinusta mallia, sen verran tässä olisi näitä kiloja pudotettavaksi...
Hisk It kirjoitti 29.06.2009 - 19:49
Upeaa!
-sanna- kirjoitti 02.07.2009 - 15:33
Vau, niin sukille kuin pyöräilyllekin. Pyöräilyyn jää koukkuun, hyvällä tavalla. Onnea!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code