889684.jpg

Malli Child's cabled jumper Knispotista
Lanka Noro Kureyon väri 124
Menekki 145 g
Puikot 4 mm pyörö

Nämä ihanat langat odottivat kaapissa kiltisti melkein puoli vuotta ennenkuin pääsivät järjestäytymään vekkihameeksi. Tilasin ne Tammikuussa mutta toimitus kestikin yli kaksi kuukautta joten päätin odottaa syksyä ennenkuin neulon mekon. Ohjeen mukaan lankaa olisi tarvittu 200 grammaa 18-kuisen kokoon mutta jostain syystä selvisin alle 150 grammalla. En ole kyllä yhtään pahoillani ylimääräisistä Norokeristä. Niille kyllä löytyy käyttöä.

Kävin henkilökohtaisesti luovuttamassa mekon saajalleen, mutta en edes unelmoinut että saisin tomeran neidin sovittamaan mekkoa saati olemaan kuvattavana se päällä. Niinpä suoritin filmauksen pihanurmella ennen matkaa.