Kuvan väripilkku on Biolan Pikakompostori 220, joka toimii erittäin hyvänä jalustana päättömiä kuvia otettaessa. Lisäksi siinä voi kätevästi kompostoida biojätteensä.

1216701.jpg

Malli Gathered Pullover Interweave Knits -lehdestä (Winter 2007)
Lanka Brown Sheep Top of the Lamb (142 m/50g)
Menekki 254 g (!)
Puikot 4½ mm pyörö (80 cm) ja erittäin kilisevät 4½ mm metallisukkapuikot

Gathered pullover hurmasi minut heti ensinäkemältä, mutta itseluottamus ei riittänyt lähteä kokeilemaan sitä jollain muulla kuin ohjeen suosittelemalla langalla. Niinpä ilostuinkin kovasti kun lankaa googlettaessani eksyin amerikkalaiseen Paradise Fibers -nettikauppaan, joka myy tätä ihanuutta kaikkialle maailmaan edulliseen 3,99 dollarin hintaan. Euroopasta en tätä lankaa onnistunut löytämään, ja aikaisemmat amerikanostokseni ovat tyssänneet siihen että kauppa ei toimita mitään USA:n ja Kanadan ulkopuolelle.

Tilasin lankaa 40½ tuuman kokoon ja varmuuden vuoksi vielä yhden ylimääräisen kerän. Lankojen saavuttua (kymmenessä päivässä) vertailin vielä mittojani ohjeen mittoihin ja päädyin pienempään kokoon 36½, johon tarvitaan yksi kerä vähemmän. Aloitin kymmenellä kerällä ja kun kaulus oli neulottu, jäljellä oli vielä melkein viisi. Ohhoh!

Eipä harmita yhtään. Lanka on yksisäikeistä, Z-kierteistä ja ihanan kevyttä ja pehmeää. Kinnasneula alkoi heti huudella puikkopussukasta niiden perään. Slipoveriin menisi ehkä 150 grammaa... siitähän saa vielä vaikka mitä!

Langan väristä vielä. Tilasin samaa väriä mikä ohjeessa mainitaan. Totuus on hieman toinen kuin lehden kuva antaa ymmärtää. Minun silmissäni kuvan lanka näyttää ruskehtavalta, mutta oikeasti lanka on ihan aitoa harmaata, mikä näkyy myös lankakaupan sivuilla.

Ja se pullooveri on ihana!

1216724.jpg

Tunnustuksia on sadellut ihan ropisemalla! Kiitos Uhoava Gnu ja Tanja!

Kuten moni muukin, tunnen olevani täysin kykenemätön valitsemaan kymmentä blogia säännöllisesti seuraamieni lähes kolmensadan joukosta. Neuleblogien olemassaolo paljastui minulle vasta kaksi vuotta sitten, eikä elämäni ole enää sen jälkeen ollut ennallaan! Muutos on siis tapahtunut parempaan suuntaan ja siitä kuuluu kiitos jokaiselle neulebloggaajille!