Kiitokset kaikille Rogueta kehuneille!

Kevään synttäriputki on jo vauhdissa, ja tässä Herra 16 v:n lahjasukat. Juhlapäivä on vasta toukokuun alussa, mutta ison työn välissä halusin tehdä myös jotain pientä ja nopeasti valmistuvaa. Nämä jäivät kyllä kakkoseksi, sillä Rogue imaisi täysillä mukaansa.

1475279.jpg

Malli Knittyn Lighthouse Gansey Sock, koko 45
Lanka Novita Nalle Colori
Menekki 107 g
Puikot 3 mm bambusukkikset

Lighthouse Gansey Sock on suunniteltu miehen sukiksi, mutta myös naisten sukat onnistuvat samasta langasta hitusen pienemmillä puikoilla. Olin ajatellut laittaa kuvaan merihenkiseksi kuvausrekvisiitaksi puisen lokin, mutta kun en sitä löytänyt lykkäsin hätäpäissäni siihen onnettoman ankan, joka on hellyttävän näköisenä istuskellut useita kesiä puutarhassani.

Luulin tilanneeni mustasävyistä Nalle Coloria, mutta sainkin tuollaista harmaata. Se onkin oikeastaan parempi väriyhdistelmä, koska värit ovat lähellä toisiaan. Tällä kertaa neuloin myös kuvion siten kuin se on ohjeessa, eli kuvio eteenpäin.