Aloitin näiden sukkien kuvion miettimisen 8-vartisen vahvistetun satiinisidoksen pohjalta, mutta hyvin pian mielessäni oli vain rupikonna. Olen aina tykännyt sammakoista.

1915829.jpg

Malli Oma. 64 silmukkaa, ranskalainen vahvistettu kantapää, nauhakavennus. Koko 38
Lanka Hjerte Sock 4 (75 % superwash-villa, 25 % polyamidi), 210 m / 50 g
Menekki 70 g
Puikot 2,25 KnitPicksit

Yhden pitkäveteisen kokouksen aikana syntyi tavanomaisten doodlausten sijaan neulemalli. Koska minulla on kutakuinkin aina puikot kädessä ja kova kiire saada aikaan valmista, en yleensä malta vaivata päätäni omien mallien suunnittelulla. Tämä tuotos syntyi puolivahingossa tilanteessa, jossa normaalit neuleolosuhteet eivät häiritse aivotyöskentelyä. Puolittain duudelia tuo vielä on, sillä nuo pahkurat ovat niitä Swallowtail shawlista tuttuja 5 nurin yhteen -palleroita, tosin niin että ne neulotaan oikealta puolelta ja ovat siten litteitä. Huomattavan hidasta neulottavaa, likimain masokistista.

Eilen kuuntelin Martti Suosalon haastattelua televisiossa, ja kuulin hänen sanovan että hän oppii uuden asian sadan toiston jälkeen. Käykää muuten katsomassa Kiviä taskussa jos ette vielä ole käyneet. Takuunaurut!

1915854.jpg

Näissä sukissa on yhteensä 384 nystyrää, joten uskallanpa väittää että nyt sen osaan.