Taitaa olla jo neljäs kerta kun saan Paraphernaliat valmiiksi.

2166093.jpg

Malli Paraphernalia, koko 38
Lanka Sandnes Sisu
Menkki 91 g
Puikot 2,25 mm bambusukkikset

Sain vihdoin tehtyä inventaarion lahjasukkalaatikossa, eikä mitään muuta puuttunut kuin yhdet naisten- ja yhdet tytönsukat. Molemmat sain neulottua ihan hyvissä ajoin. Tässä ensin valmistuneet naisten kokoa olevat sukat.

Tutun mallin kirous lankesi tämänkin työn päälle. On se kumma ettei tällaisen usein neulotun ohjeen kanssa riitä malttia lukea ohjetta ja seurata kuvion kaaviota. Tälläkin kertaa tuli väärinpäin käännetyt palmikot heti alkumetreillä, ja purkuhommiksihan se sitten meni. Onneksi ei ollut kovin kiireinen aikataulu eikä paljon purettavaa. Taisinpa ihan kolmeen otteesen tehdä tuota kärsivällisyyttä kasvattavaa katumusharjoitusta tämän sukkaparin kanssa.

Valmista tuli lopulta ja ihan kelvollisin tuloksin. Sisu on hieman paksuntuntuista lankaa tähän malliin, ja siitä syystä valitsin 2,25 mm puikot 2,5 mm:n sijaan. Paksuus aiheutti sen, etten voinut neuloa kuviota ihan loppuun saakka, vaan jouduin aloittamaan kärkikavennukset hieman aikaisemmin, jotta sain jalkaterän pituuden pysäytettyä koon 38 kohdalle.