Tänään manasin jotain taaksejäänyttä siivouspäivää, jolloin olen pannut tuulemaan oikein kunnolla. Silloin ei lojunut olohuoneessa päättelyä tai pingotusta odottavia sukkia eikä myöskään sukkalanganloppuja. Kaikki neuleroina oli tungettu kasseihin ja laatikoihin ja työnnetty kaappiin piiloon.

Ihmelankasukat _1117b

Malli 72 s, 3o1n, ranskalainen kantapää, nauhakavennus, koko 45.
Lanka Opalia tai Stepiä. Ehkä.
Menekki 89 g
Puikot 2,25 mm KnitPro

Nyt viikkoja myöhemmin etsiskelin tietoa tämän sukkaparin langasta. Ihan varmasti se on ohutta, noin 420 m / 100 g, mutta minkä merkkistä? Vaikka sukat  valmiiksi neulottuani aina säntillisesti käärin loppulangan uudestaan ja teippaan kerään kiinni vyötteen, ei se tällä kertaa auta yhtään, koska sitä kerää ei löydy.

Pahaksi onneksi tuo lanka on ostettu harvinaisella shoppailureissulla jolloin ostin monta riemunkirjavaa kerää pääasiassa kahta merkkiä, Opalia ja Stepiä, joten ostotapahtuman muistelukaan ei auta. Ehkä tuo enemmän näyttäisi Stepiltä, mutta toisaalta nykyiset Opalitkin ovat tuollaisia ihmekirjavia. Otapa noista selvä. Tai saattaisipa pienen nettisurffauksen perusteella olla että kyse on Opalin Regenwald -langasta.

Joulunalusneulonta on ollut täällä hyvässä vauhdissa, koska pääosin olen kotona kaiket päivät, ja vaikka suurin osa päivästä meneekin ammattimaiseen työn etsintään, ehtii siinä sivussa melkoisen paljon neulomaankin. Kämppäkaveri jo kyseleekin, mihin ihmeseen tuollainen määrä sukkia oikein mahtuu. No, kyllä se aika tavaran kaupitsee, tässä tapauksessa joulunaika.

Seuraavan kuukauden ajan saa kämppis tulla töistä kylmään kotiin, sillä uuninlämmittäjä lähtee opiskelemaan. Onkohan Lahdessa paljon lankakauppoja?