Tai sukkapuikolla...

Tässä tosi vanhat lapaset, valitettavasti neulomisen aloitushetkellä (joskus 80-luvun jälkipuoliskolla) lankavalikoimani oli suunnilleen tämä: ohutta Pirkkalankaa tummissa väreissä, paksua Pirkkalankaa tummissa väreissä. Lankaa ostin silloin värjäämöstä kiloittain, sain kilon sekundalankaa yhden 100 g vyyhdin hinnalla. Värjäys saattoi olla epäonnistunut, eli ei kartan mukainen, mutta muuten hyvä, tai sitten langassa oli paksuusvaihtelua. Ei haitannut minua.

Jostain Mary Oljen kirjoneulekirjasta löytyi aivan ihana kirjolapasten ohje. Pakko sitä oli alkaa neuloa, vaikkei lankaa oikein löytynytkään. Lopulta valitsin tummansinisen ja mustan ohuen Pirkkalangan. Tuota valintaa manasin monet kerrat, sillä pimeinä iltoina väsynein silmin hehkulampun valossa nuo näyttävät yhdeltä ja samalta. Puikon paksuus oli 2 mm. Jospa joskus löytäisin tuon saman ohjeen ja voisin tehdä nuo lapaset uudestaan paremmin värein, ja ehkä hitusen paksummasta langasta...

Tuo kuva on otettu tällä viikolla, ja lapaset ovat olleet käytössä joka vuosi nahkakintaitteni sisällä. Ei oo Pirkkalangan voittanutta!

Tässä hieman lisää Pirkkalankahehkutusta. Edelleen eletään 80-luvun loppua. Opiskelukaverillani on tummanvihreä villapaita, jossa on todella upea kirjoneulekuvio. Pystyraitaa, joka sai minut kiemurtelemaan tuolillani kunnes sain kysytyksi voisinko kopioida tuon kuvion. Kiitos vaan Katri! Paita on päässyt kestosuosikkeihini, vaikka se silloin tällöin on liian leveä malliltaan ja kapea hihoiltaan, eikä kauluskaan moniin vuosiin ole ollut (lieneekö kertaakaan 80-luvun jälkeen) muodissa.

Paksu Pirkkalanka, violetti ja harmaa, puikot ehkä noin 4 mm. Hartiaosalle olisi ehkä kannattanut suunnitella jotain tukea, sillä alaosan suurempi paino venyttää sitä ikävästi.

Ihan kokonaan Pirkkalangan pauloissa en ollut, vaan löysin silloin tällöin muita satunnaisia edullisia lankaeriä joihin hurahdin ihan kunnolla. Wendy Shetland -lanka oli tällainen ihastus,  josta joitakin keriä on vieläkin tallella. Lanka on 100 % villaa ja suunnilleen ohuen Pirkkalangan paksuista. Tuossa kuvassa näkyvä hinta on korkeampi kuin oranssissa lapussa. Muistaakseni se oli alle 4 mk. Ja nämä hinnat siis vuonna 1989. Nuo sinisävyiset langat on ostettu vuonna 1988.

Tuon perinteisen shetlantilaispaitamallin sain neulekirjasarjasta Uusi neulekirjasto, jonka tilasin jossain mielenhäiriössä. Muistelisin että levensin noita hihoja koska ohjeessa ne olivat ihan kauhean kapeat. Siihen aikaan vain vaatteissa piti olla väljyyttä.

Tällä hetkellä hihat ovat melko passelit, koska kahdessakymmenessä vuodessa kropassani on tapahtunut jonkinlainen massansiirto. En kyllä keksi missä on vähemmän massaa mutta käsivarsien alliosastossa on ainakin enemmän kuin tuon paidan neulomisaikaan. Ylipäätänsä olen todella tyytyväinen että mahdun 20 vuotta vanhaan villapaitaani.

Kauluksen olen myös muuttanut tutuksi tulleella siksakommel-sakset -systeemillä. Alkuperäinen kaulus oli todella ahdas. Se oli työläs ja hieno v-aukko, mutta tulin siihen tulokseen että en voi pitää paitaa joka uhkaa raastaa korvat päästä joka kerta kun sitä riisuu tai pukee, ja päätin että tilalle tulee isompi, ja ennen kaikkea o-aukko, joka on huomattavasti mukavampi tehdä. Alkuperäisen kauluksen ahtauden voi todeta kun kuvittelee tuon kaula-aukon sisään v-aukon.

Ohjeen värit olivat erilaisia ruskean sävyjä, erittäin perinteisiä siis, mutta minua viehätti siihen aikaan enemmän sininen.