Aloitin vielä jouluaattona yhden sukkaparin ihan vain siksi kun en aina tiennyt mihin olisin käteni laittanut. Monta päivää vietin välillä ihan kokonaan neulomatta ja pienensin lukemattomien kirjojen pinoa. Nämä valmistuivat joulun jälkeisenä viikonloppuna mutta kunnon kuvaa ei vain saanut missään vaiheessa otettua. Uudenvuodenpäivänä paistoi aurinko jonka viime säteet valaisivat tämän otoksen. Uutta lunta ja pakkastakin on saatu upouuden vuoden kunniaksi.
Malli Oma, 64 s, koko 38
Lanka Opal käsinvärjätty
Menekki 67 g
Puikot 2,5 mm eebenpuiset sukkapuikot
Joulun kunniaksi laitoin reissukassiin eebenpuiset ja ruusupuiset juhlapuikot ja pari kerää laadukasta sukkalankaa kiireettömään neulontaan. Ruusupuusukatkin valmistuivat uudenvuodenpäivänä.
Värit kasautuvat iloisesti miten sattuu, mutta päätin olla välittämättä siitä. Sukkien uusi omistaja Neiti 13 v ei ainakaan kiinnittänyt kasautumiin mitään huomiota, ihaili vain banaanisuklaisia värejä. Ehkä nuo värikasautumat pistävät vain neulojan silmään, muut kai luulevat niiden kuuluvan asiaan?
Kommentit