Kerttu-sukat ihan yllättivät takavasemmalta juuri kun olin vakuuttunut siitä että en halua neuloa enää keltaisia sukkia. Vappu alkaa olla mennyttä, mutta muistoksi tästä vapusta minulle jäi omat Kertut.
Malli Uhoavan Gnun Kerttu-sukat kokoa 38
Lanka Novita Nalle
Menekki 71 g
Puikot 3 mm bambusukkikset
Neuloin Kertut 51 silmukalla 3-millisillä puikoilla, ja varteen tein kuusi mallikertaa. Kantapääksi valitsin viimeaikaisen suosikkini ranskalaisen. Jalkaosaan meni täydet 7 mallikertaa, ja kärkeen tein nauhakavennuksen. Neulomisvauhti oli ihan hurjaa verrattuna viimeaikaisiin sukkiini, jotka ovat olleet ohuemmasta langasta. Kertun mallikerta on niin helppo oppia, että en edes vilkaissut ohjetta enää toista sukkaa neuloessani. Kuten Hourglass Eyelet -sukissakin, mallikerta on erittäin helppo mutta todella näyttävä. Kerttuja täytyy vakavasti harkita silloin kun on tarvis saada äkkiä nätit sukat lahjapakettiin. Nallea onkin minulla varastossa vaikka mitä väriä.
Nyt jälkeenpäin huomaan että varsi on hieman lyhyt minun makuuni. Olisi ehkä kannattanut neuloa vielä enemmän mallikertoja varteen, sillä lankaa olisi ollut käytettävissä yhteensä 150 grammaa. Toisaalta, jos outo hinku neuloa keltaiset sukat yllättää taas, minulla on ihan mukiinmenevän väristä keltaista sukkalankaa 79 grammaa jäljellä...
Kommentit